» Takaisin etusivulle

Paalutarvikkeita jo vuodesta 1964

Rauman Yrittäjät -säätiö on myöntänyt Leimet O:lle Rauman Vuoden Yritys 2019 -palkinnon.

Leimet Oy on lappilainen perheyritys. Kyläseppä, isoisäni Eino Leino aloitti kesällä 1964 betonipaalun teräksisten paalukenkien valmistuksen. Ensimmäinen toimitus ja lasku kirjattiin elokuulle 1964. Isäni Erkki Leino taas vei yrityksen vientimarkkinoille jo vuonna 1971.

Leimet Oy muodostaa yhdessä tytäryhtiö Joleikon Oy:n kanssa konsernin, joka työllistää n. 50 henkilöä. Konserni jalostaa vuositasolla terästä n. 8.000 tonnia. Leimet -paalutarvikkeita viedään tänäkin vuonna 13 eri maahan. 2010 luvulla vientiä on yhteensä ollut 20:een eri maahan. Yhtiöllä on jälleenmyyjät USA:ssa, Väli- ja Etelä-Amerikassa, Venäjällä sekä muutamissa itäisen Euroopan maissa. Muille markkinoille myynti hoidetaan suorana vientinä. Kotimaassa Leimetillä on asiakkaina pitkän linjan osaajia sekä betoni- että teräsputkipaalutuksen alalla. Tuotekehitystä teemme alan johtavien toimijoiden kanssa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Leimet-paalutarvikkeet valetaan betonipaaluihin. Betonipaaluperustus on globaalisti käytetty syväperustamisen menetelmä perustettaessa vaativia kohteita, kuten logistiikkakeskuksia, stadioneita sekä erilaisia korkeita rakennuksia. Myös erilaiset infraratkaisut, kuten sillat, rautatiet ja moottoritiet on pehmeillä mailla rakennettu kantavien betonipaalujen varaan.

Leimet Oy:n liikevaihto vuonna 2018 oli 11 MEUR. Tänä vuonna yhtiö kirjannee n. 12 MEUR:n liikevaihdon.


Leimet-tuotteet tunnetaan aina Meksikoa ja Australiaa myöten

Leimetissä tehtiin mielestäni todella kauaskantoinen päätös vuonna 1971, jolloin yritys teki ensimmäisen vientikauppansa ruotsalaisen Stabilator AB:n kanssa levypaalukengistä. 21-vuotias isäni Erkki Leino teki lähes kielitaidottomana ensimmäisen vientimatkansa Ruotsiin. Leimetissä ymmärrettiin syvällisesti jo tuolloin kansainvälisen kaupan merkitys paalutarvikkeiden niche-markkinassa toimivalle pk-yritykselle. Yhtiömme liikevaihdosta tulee tänä päivänä 85 % viennistä, ja tätä osuutta pyritään systemaattisesti nostamaan entisestään. Vuosina 2015-2017 toimitimme Meksikoon betonipaalun jatkoksia yhteensä 3 MEUR arvosta. Syksyllä 2015 meihin otettiin yhteyttä Australiasta. Tehty työ tuotti syksyllä 2017 tulosta, kun solmimme yhteistyösopimuksen australialaisen toimijan kanssa. Tänä vuonna tämä toimija on yksi suurivolyymisimmista asiakkaistamme.

Tällä erää teemme lujasti töitä, jotta pääsisimme kiinni Venäjän perustuspaalumarkkinoihin. Leimet -paalujatkoksia on tarkoitus testata Moskovassa vielä tänä syksynä, jotta niille saadaan paikallisten hyväksyntälaitosten hyväksyntä, kertoo yhtiön toimitusjohtaja, pääomistaja Antti Leino.

- Itäisessä naapurimaassa on valtava potentiaali näille tuotteille, lisää Leino.

Leimet elää tällä erää vuoden 2017 huippusuhdanteen jälkeen koittaneessa laskusuhdanteessa. Koska toimialamme on erittäin syklinen, pyrimme maantieteellisellä hajautuksella pienentämään suhdannevaihteluita ja täten pienentämään riippuvuuttamme pohjoismaisista paalutarvikemarkkinoista. Tuotteemme ovat paikoin erittäin kireän hintakilpailun kohteena ja uskomme, että mm. markkina-aluetta laajentamalla voimme vastata kilpailuun. Laajentunut markkina-alue tuo mukanaan monia aivan uusia haasteita, mutta se samalla kasvattaa yrityksen organisaatiota kohti prosessimaisempaa toimintaa sekä ammattimaisempaa riskienhallintaa.

Nyt saamamme Vuoden yritys palkinto antaa puhtia arkiseen liiketoiminnan kehittämiseen. Konservatiivisella alalla toimiva Leimet kohtaa todella rajua kilpailua etenkin teknisesti kehittyneellä euroalueella, jossa myös kasvu on vaisumpaa ja tätä kautta laskusuhdanteessa hintapaine on kova valmistamiamme tuotteita kohtaan. Silti olen varma, että lujalla työnteolla ja omaa toimintaa kriittisesti tarkastelemalla ja kehittämällä voimme jatkossakin valmistaa paalutarvikkeita Rauman Lapissa.

Yritys koostuu ennen kaikkea ihmisistä, joita minulla yrittäjänä on ympärilläni joukkueessani. Ilman työhönsä sitoutuneita osaajia en jaksaisi tehdä tätä työtä päivääkään. Tämä palkinto on ennen kaikkea tunnustus heille kaikille, jotka joka päiväisellä toiminnallaan mahdollistavat sen, että maailma voi perustaa tukevasti Leimet-paalutarvikkeille!


Yrittäjä Antti Leino
p. 044-0608300
antti.leino@leimet.fi